KUHAMAA - Saalislajit - Kuha - Hellekuhaa
 

Helteet tuovat suurkuhat ja ahvenet

 
Penkkakuha nielaisee silikonin
Ruutti lasketaan kuhasyvyydelle
Kuhavieheitä
Kysymyksiä ja vastauksia kuhasta
 
 
Kuumat kesät ovat hemmotelleet suomalaisia viime vuosina. Kesät 1997, 1999, 2001, 2002, 2003, 2006, 2010, 2011, 2013, 2014 ja 2018 olivat poikkeuksellisen helteisiä. Viimeksi samankaltainen lämmin kausi koettiin 1930-luvun lopulla. Kesälämpötilojen nousu vaikuttaa siten, että lämmintä vettä suosivien kalalajien kannat vahvistuvat. Kalastajia kiinnostavimmista lajeista hyötyjiä ovat etenkin kuha ja ahven. Lämpimässä vedessä poikaset kasvavat nopeasti ja välttävät petokalojen saalistusta. Tuolloin vuosiluokasta muodostuu vahva. Myös isompien kalojen kasvu nopeutuu.
 
 
 
 
Kuhasaaliit ovat nyt rajussa nousussa Pirkanmaan luontaisissa kuhavesissä. Pientä kuhaa on havaittu runsaasti monissa järvissä. Muutamassa vuodessa nämä kalat kasvavat suuriksi ja kuhankalastajilla koittavat kissanpäivät.

Myös ahvenen osalta tilanne näyttää lupaavalta. Isoa ahventa on saatu saaliiksi monin paikoin. Muun muassa Pyhäjärvellä ja Ruovedellä veneeseen on noussut runsaasti puolesta kilosta kiloon painavia ahvenköriläitä.

Kaikki merkit viittaavat siihen, että menossa on varsinainen ahvenkalojen aikakausi.
 
 
Kuha on monipuolinen ahmatti
 
Kuha syö koko vuoden, mutta kasvaa vain veden ollessa yli 10 asteista. Kasvu on nopeinta ja sen myötä ruokahalu kovin vasta 29 asteen lämmössä. Veden lämpötila ei siis nouse Suomen vesissä ainakaan liian korkeaksi kuhalle. Hellekesinä etenkin nuorten kuhien kasvu on huomattavasti nopeampaa kuin kylminä suvina.

Kuha on monipuolinen peto, jonka ruokavalioon kuuluvat useimmat kalalajit, kun ne vain ovat sopivan kokoisia. Järvillä yleisimpänä ravintona ovat ahvenet, kuoreet, särjet, salakat ja muikut. Pikkukuhat syövät mieluiten kuoreita ja pikkuahvenia. Kuha on kannibaali eli se syö myös lajitovereitaan, kun niitä on sopivasti tarjolla. Isompikin kuha syö yleensä noin 10 sentin mittaisia kaloja, mutta jopa 20-senttisiä saaliskaloja on kuhien mahoista löytynyt.

Saaliskalan koko kasvaa kuhan kasvaessa, tosin ei niin selvästi kuin esimerkiksi hauella. Suurkuhan voi hyvin tavoittaa melko pienelläkin vieheellä, mutta pahitteeksi ei ole, jos ainakin osa siiman päässä hakkaavasta kalustosta on hieman järeämpää.
 
 

Jigikuhaa virtapaikoista
(Tämä P. Ristiniemen kirjoitus on julkaistu alunperin Kalapassi 2004-2005 esitteessä)
 
 
Kuhan kalastuksessa tulisi huomioida kestävän käytön periaate. Kalastus ei saa vaarantaa kalakantojen tuottoa ja sen pitää olla järkiperäistä. Kalastajien tulisi välttää kuhan kutupyyntiä ja pitää alamittana vähintään 40 cm (vuodesta 2016 alkaen kuhan yleinen alamitta on 42 cm). Revittelyt kannattaa unohtaa. Otetaan ruokakalat ja ehkä kala naapurille, mutta hurjat 30 kuhan kertasaalisjutut saavat tunnollisen kalamiehen niskakarvat pystyyn.
 
 
Jigaajan heittokalusto
 
Vavaksi ehdottomasti jämäkkä ykkös- tai UL-luokan n. 180 cm:n keppi. Varsinkin syvältä kalastettaessa jigiin pitää saada hyvä tuntuma ja siksi vavan on oltava jämäkkä. Kuha ottaa varovaisesti, eikä vastaiskussa saa myöhästyä. Löysällä vavalla kalastus on yhtä tuskaa. Kelaksi ykkösluokan haspeli.
Siima vaihtelee 0,22 mm:n monofilista punottuun 0,10 mm:n siimaan. Molemmissa on etunsa. Punotussa tuntuma kalaan on omaa luokkaansa sen venymättömyyden ansiosta. Volframiperuke kuuluu kuhan jigikalastukseen, varsinkin punotulla kalastaessa. Punottu siima on kuin hämähäkin seittiä kuhan terävissä hampaissa. Normaali monofil kestää hankausta jonkin verran.
 
 
 
 
Kuhalle kookasta jigiä
 
Jiginä toimii reiluhko, noin 4 tuuman toukkajigi. Kuulapään paino saa olla 7-18 g, syvyydestä riippuen. Kemiallisesti teroitetut koukut tartuttavat kuhan parhaiten ja niiden on syytä olla riittävän pitkävartisia.
Jigin värit selviävät kokeilemalla, mutta yleisvärinä vaalea öljy keltaisilla hileillä toimii lähes aina. Jokaisella järvellä on omat ottivärit.
 
 
Virtapenkat ottipaikkoina
 
Kudun jälkeen kuhanaaraat siirtyvät nopeasti virtapaikkojen jyrkkiin penkkoihin koiraiden jäädessä vartioimaan mätiä. Esimerkki jigipaikasta on vuolle, missä ankkuri pudotetaan neljään metriin ja siellä mihin jigi lentää, löytyy vettä jo 18 metriä. Voimakkaassa virrassa jigipää saa olla järeä, lähemmäs 20 gramman luokkaa.
Paras jigisesonki kestää kesäkuun alkupuolella noin viikon, minkä jälkeen paikalle saapuvat koiraskalat. Ottipäivät harvenevat ja mitä pidemmälle mennään, sitä pienempiä ovat saaliskuhat. Paras ottiaika on kello 16-19 välillä. Kellon lähetessä ilta yhdeksää, jigikalastus ei enää kannata, koska kala nousee pintaan.
Kuhaa tulee vuolteista pitkin kesää, kunnes vedet syksyllä viilenevät. Päivittäinen syönti vaihtelee. Kun on helle ja tuuli käy etelän tai lounaan suunnasta, on aika lähteä vuolteelle.
 
 
Jigitystekniikka
 
Jigi heitetään, sanka laukaistaan ja vapa nostetaan pystyyn. Siimaa pidetään kireällä ja odotetaan kunnes jigi on pohjassa. Tuulisella säällä pohjakosketusta on vähän hankala huomata, mutta painavalla jigipäällä sen havaitsee. Punottu siima auttaa tässä. Joskus kala ottaa jo jigin vajotessa, joten siimaa tarkkaillaan jatkuvasti. Vieheen tavoittaessa pohjan, vapa lasketaan alas ja kelataan löysät pois. Tuntuma jigiin säilytetään koko ajan. Hidas vavan nosto ylös ja taas tarkkaillaan jigin käyttäytymistä.
Virtauksesta riippuen tulee valita oikean kokoinen paino. Jos paino on liian kevyt, se ei tavoita pohjaa tarpeeksi nopeasti ja kalastus on tuskastuttavan hidasta. Jos taas painoa on liikaa, jigi on liian vähän aikaa ”vapaassa” vedessä. Tyyli poikkeaa hiukan normaalista jiggaamisesta mutta on todettu erittäin tehokkaaksi. Yleensä tärppi tulee jigin laskiessa pohjaan, joskus kala ottaa sen pohjastakin.
 
Kalastusopas Petri Ristiniemi, Kalatiira
 
Kuha