KUHAMAA - Suomalaisia kalaruokia

 

Pirkanmaa

Kuva: Petri Kivinen
Pirkanmaalaisia lähikalaruokia

Rapuruokia

FishinginFinland - Kalaruoat

Kalaa kalastajilta

Tampereen kalamarkkinoiden historiaa

Suomalaisia kalaruokia

   
       
Kalankäsittely Kalan valmistus Kalan savustus Lähikalaruokia
       
Paistettuja ahvenfileitä, nam nam! Kalasta saa terveellistä, kevyttä ja ennen kaikkea maistuvaa ruokaa!
       
Makeanveden kalat ovat yksi perinteisin ja ainutlaatuisin osa suomalaisen keittiön tarjontaa. Tuhansien järvien maassa eri kalalajeista valmistetut herkulliset kalaruoat kuuluvat monien talouksien perusruokavalioon, etenkin jos perheessä sattuu olemaan kalastuksen harrastaja. Yleiset järvikalat hauki, ahven, kuha, muikku ja siika uivat ruokapöytiin etenkin Järvi-Suomen alueella. Suomalaiset käyttävät myös muita kotimaisia kaloja, kuten lahnaa, madetta, taimenta, särkeä sekä eräitä muita lajeja terveellisen ja herkullisen ruoan raaka-aineena.

On yhtä monta tapaa valmistaa kalaherkkuja kuin on kokkejakin. Paistaminen, keittäminen, savustus, uunikypsennys, grillaus, marinointi ja suolaus ovat yleisimmät kalanvalmistusmenetelmät. Savustettu muikku, ahven ja lahna, paistettu hauki, ahven ja kuha, made ja haukikeitto sekä suolasiika- ja taimen ovat esimerkkejä perinteisistä kalaruoista.

Laaja makeanveden alue monipuolisine kalakantoineen takaa sen, että on helppoa saada päivittäin tuoretta kalanlihaa raaka-aineeksi keittiöön.

Anna makuhermojesi nauttia järvikalojen herkullisista aromeista, kun matkailet ja lomailet. Tai valmista omat kalaherkkusi aamun saaliista mökkilomallasi. Älä myöskään unohda rapuja syksyllä!
 
       
       
Haukea näkkileipä-kuorrutuksella,  sokeroidut kantarellit ja lohi-kuharullat. Paistettuja ahvenia ja mustaherukka-kastiketta. Hauki-pekonirulla yrttien ja tuorejuuston kera. Maistuvaa haukikeittoa,  tykötarpeina yrttejä ja vihanneksia.
       
       
       
Paistetut muikut ovat  perusruokaa järvialueella. Kuhaa ja parsakaalia juustokuorrutuksella. Uunissa suolapedillä  kypsytetty kuha. Kalalautanen vihannesten kera on maistuvaa ja kevyttä syötävää.
       
       

Syksy on rapusesonkia. Silloin on aika juhlistaa elämää hienossa tunnelmassa pohjoisten järvien rannoilla ja pitää hauskoja rapujuhlia.

Kotimaisen jokiravun ja täpläravun unohtumattomat aromit ovat parasta, mitä suomalainen keittiö tarjoaa matkailijoille ja herkkusuille.

Kohotetaanpa malja ensimmäiselle sakselle!

       
   

Kalaruokia nuotiolla -video:

Tampereen kalamarkkinat -video: